Pehmoleluni, tunnetaan myös lempinimellä "Pojat", vasemmalta oikealle: Bun-Bun, Tyler, Jonathan Sebastian III ja Sam. Etsin tällä hetkellä toista nallea ja toista pupua.

Ilmoitustauluni. Viuhkassa on suurin osa vuoden 2014 leffalipuistani. Kortit ovat pikkusiskoltani ja kahdelta eri kaveriltani.

Kynttilöitä ja koruja ja kuvia Euroopasta, meneepäs stereotyyppisen tyttömäiseksi?

Ei hätää, ne ovat vain koristeena hyllyssä, josta löytyy sarjakuvia,taidekirjoja, olemattomien paikkojen karttoja ja dvd-levyjä. (Dvd:t niille, joita kiinnostaa, mutta jotka eivät sumeasta kuvasta tunnista: Fringe (kaudet 1, 2, 4 ja 5, koska 3 on olohuoneen pöydällä, Supernaturalia (satunnaisia kausia, loput mikä missäkin), Hobitti, TSH:t (teatteriversiot), Harry Potterit, Marvel Phase 1., erilaisia taide-, musikaali- ja anime-elokuvia, Ouran High School Host Club.)

Kirjahyllyni kaunokirjallinen osio. Joo, muutamista Harry Pottereista on luettu selkämykset irti.

Kirjahyllyni, mangahyllyni ja satunnaishyllyni rinnakain,

Englanninkieliset pokkarit asuvat kangaslaatikossa.

Normaalisti tässä olisi "esittelyhylly", jossa ovat nähtävillä näteimmät kirjani. Tällä hetkellä niiden edessä on läjä kirjoja tyttö-, fani- ja kulttitutkimuksesta. Kuka tietää miksi.

Joku pohti maisteriseminaarissa, että nörttikulttuurin esineellisyys tuli yllätyksenä, koska hän oletti sen liittyvän vain tietokoneisiin. Tässä  nyt tietokoneeni luonnollisessa elinympäristössään. Huomatkaa stereotyyppisen tyttömäiset kynttilät, kynsilakat ja korulippaat.

Toiselta puolelta tietokonettani löytyy esimerkiksi rippiraamattuni, jota en koskaan lue, mutta joka mystisistä syistä asuu kuitenkin työpöydälläni, vinyylilevystä tehty kulho, jonka sain lahjaksi, ja Muumi-purkki.

Rakastan käydä tuntemieni ihmisten huoneissa ja ihmetellä heidän hyllyjään, työpöytiään, seiniään ja ilmoitustaulujaan. Ne kertovat paljon ihmisestä. Millaisia esineitä sinun nörttiyteesi liittyy? Miten nörtti sinun huoneesi on?

Ja vastailkaa ihmeessä kirjoituskutsuun tai levittäkää sitä eteenpäin ihmisille, jotka voisivat vastata.

Nörttitytöt (ja -naiset) kuulivat kutsuni. Vastauksia tuli 886, mikä on vähintäänkin tarpeeksi antaakseen suuntaa erilaisista nörteistä ja nörttiin vivahtavista naispuolisista* ihmisistä. 91 vastaajaa (noin 10% kaikista vastaajista) oli alle 18-vuotiaita, 568 (n. 65%) 19-30-vuotiaita ja 223 (n. 25%) yli 30-vuotiaita. 3 totesi, että naiselta ei saa kysyä ikää ja jätti vastaamatta. Kaikki maakunnat olivat myös edustettuina, mistä olin iloisesti yllättynyt. Luonnollisesti parhaiten edustettuina olivat Uusimaa (336), Varsinais-Suomi (140) ja Pirkanmaa (99), joilla on myös eniten väestöä ja korkeakouluja. Vähiten vastauksia tuli Keski-Pohjanmaalta (5), Pohjanmaalta (6) ja Kainuusta (7). Vastaajista suurin osa oli korkeakoulussa tai työelämässä. Peruskoululaiset voisi laskea sormilla ja varpailla ja pikkuvarpaita ei tarvitsisi käyttää.

Myös kotipaikat jakautuivat laajasti: vastaajia löytyi niin alle 2000 asukkaan pikkukunnista kuin pääkaupunkiseudultakin, ja kaiken kokoisista kaupungeista ja kunnista siitä väliltä. (Joku kyselyyn vastaajista muuten ihmetteli, miksi olin nostanut nimetyksi kaupungeiksi Jyväskylän, Kuopion ja Lahden normaalien pääkaupunkiseudun, Tampereen, Turun ja Oulun lisäksi. Nuo ovat siis kaikki yli 100 000 asukkaan kaupunkeja. Lahden jälkeen suurin kaupunkimme on Kouvola, jossa on vajaa 87000 asukasta, jolloin se putoaa 50 000 - 100 000 ihmisen kaupunkeihin.) Yllättäen tämän kysymyksen tärkein funktio oli nähdä, korreloiko kotipaikan koko harrastusmahdollisuuksien kanssa. Ilmeisesti kyllä: rajatessani vastaajat vain nimettyihin kaupunkeihin yleisin mielipide on, että harrastusmahdollisuudet ovat hyvät tai erittäin hyvät. Alle 5000 asukkaan kunnissa mahdollisuuksia pidettiin useammin huonoina tai erittäin huonoina. Tämä tulos perustunee seurojen, yhdistysten ja erityisliikkeiden sijoittumiselle isompiin kaupunkeihin. Ja isommassa kaupungissa löytää ehkä muutenkin helpommin samanhenkisiä ihmisiä, kuului järjestäytyneeseen toimintaan tai ei, jolloin vaikka omia peli-iltoja tms. on helpompi viettää.

Noin 590 käyttää itsestään puhuessaan sanaa nörtti, noin 300 ei. Sanan käyttö on suhteessa siihen, pidetäänkö sitä positiivisena vai negatiivisena: ne, jotka käyttävät sanaa itsestään, pitävät sitä vähintään neutraalina, todennäköisemmin positiivisena (vain 7,34% sanaa itsestään käyttävistä piti sitä negatiivisena tai erittäin negatiivisena, kun taas en-sanoisi-itseäni-nörtiksi-vastaajista tätä mieltä oli 32,66%). Ei-nörtit olivat myös joo-nörttejä vakuuttuneempia nörttien matemaattisesta lahjakkuudesta. Muutenkin ei/joo-nörtti-kysymys ja stereotypiat olivat ihan kiinnostava yhdistelmä, koska usein itsensä nörtiksi mieltävät vastasivat vähemmän stereotypiaa noudattaen. He esimerkiksi uskoivat todennäköisemmin nörttien olevan kiinnostuneita ulkonäöstään. Harrastuspuolella taas fantasiaa harrastavat myös ei-nörtit, kun taas scifi, supersankarisarjakuvat ja pöytäroolipelit kiinnostavat selkeästi enemmän ihmisiä, jotka pitävät itseään nörtteinä. Sain myös vastauksen kysymykseen, jonka on kiinnostanut minua enemmän henkilökohtaisesti kuin tieteellisesti: 61% prosenttia joo-nörteistä on käynyt katsomassa saman elokuvan elokuvateatterissa ainakin kahdesti, kun taas 52% ei-nörteistä on tehnyt niin. Eli se on vähän yleisempää nörteillä. Tiesittekö muuten, että ei-nörtit piirtävät enemmän fan artia? Ettepäs varmaan tienneet. Nörtit kuitenkin harrastavat enemmän cosplayta.

Loppuosaan kyselyä, eli ainakin mielikuviin ja harrastuksiin, palaan vielä myöhemmässä merkinnässä, luulen. Samoin voisin vastailla viimeisen kysymyksen kerryttämiin palautteisiin. Ja tietysti pitäisi julkaista teemakirjoituskutsu.

P.S. Haastatteluni löytyy muuten täältä, katso kuvat: http://geekgirls.fi/wp/?p=14394

* Naispuolinen on kamala sana. Niin kuin siinä olisi puolikas jotain muuta.

Me käymme syvällisiä keskusteluja. Tässä muutamia tallennettuja.

Katsottiin Cosmosta. Siellä oli karhukkaita, jotka on mikroskooppisen pieniä, rumia otuksia.

M: "Mä haluaisin oman karhukkaan. Tän sohvan kokoisen!"

U: "..."

Menee vähän aikaa ja siinä aletaan puhua otuksista, jotka voivat nuolla omia silmiään.

M: "Olis siistiä, jos mä voisin nuolla omia silmiäni!"

U: "...onneksi sulla ei ole jotain toiveita toteuttavaa henkeä. Muuten sä istuisit siinä valtavalla karhukkaalla nuollen omia silmämuniasi."

M: "Musta tulisi hyvä hullu tiedemies."

U: "Susta tulisi hyvä hullu. Tiedemiehestä en tiedä."

M: "Musta tulisi hyvä hullu, jolla on mielenkiintoa tiedettä kohtaan."

***

Katsottiin  ekan Hobitin ekstroja.

U: "...mä tahtoisin taklata Thorinin."

M: "Et sä pystyis siihen, kun se näyttelijä on jotain 2 metriä pitkä. Etkä sitä hahmookaan, koska sen painopiste on niin alhaalla ja se on niin kuin tankki. Se on niin kuin sä yrittäisit taklata kiven."

Ja *tuo* on siis se syy, miksen voisi taklata Thorinia.

***

Molemmat enemmän tai vähemmän tunnistetaan meitä vastapäätä asuva naapuri, ja joku oli möykännyt yläkerrassa hiljattain.

U: "Meidän naapuri tais antaa mulle kadulla jonkun vaalilehden."

M: "Mikä naapuri? Toi tolta vastapäätä, vai se joka huutaa?"

U: "Tolta vastapäätä. Mistä mä olisin ees tunnistanut sen, joka huutaa?"

M: "Jos se olis huutanut sulle?"

***

M inhoaa X-Menin Kyklooppia.

M: *lukee X-meniä* "Mulla särkee päätä."

U: "No sen siitä saa, kun tuijottaa Kyklooppia."

M: "Ei tässä edes ole Kyklooppia. ...ei kun on."

***

Tekstareita:

U: "Älä kolkkaa ovella puoliltaöin rapistelevaa hiipparia paistinpannulla, se olen vain minä."

M: "Hitsi, meillä olisi ollut uusi paistinpannukin siihen"

U: "No jos se on joku muu kuin minä, esim. örkkilauma, vallanhimoinen alien tai Riario, ja ehdit vielä hakea paistinpannun, go for it."

M: "Riario tulis ovesta läpi tykin kanssa, ei ehtis hakea paistinpannua"

***

Arrow'sta:

U: "Voi sinua, poliisi...pummi...henkilö!"

M: "...pummihenkilö?"

U: "Mä en tiedä sen nimee."

***

Kävimme yhtenä yönä 97 sivua marveloki-tumblria läpi.

U: *näkee Galactuksen* "Hei, se on taas se sinun kiva kaverisi!"

M: "...kuka?" *katsoo kuvaa* "...tosi kiva kaveri minulla."

***

M: "Gintamasta tuli uusi luku ja se oli hyvä."

U: "Ai, kiva. "

M: *monologi Gintamasta* "Mutta Gintamaa ei ole kiva lukea netissä. Viz vain lopetti sen!! Pitää opetella japania, että voi lukea sitä pokkareina."

U: "Aivan! Sitten voit käyttää japania ja suomea pohjana uudelle kielelle, jota varten sinun pitää kirjoittaa taustatarina ja julkaista se kirjoina ja sitten siitä tehdään 3 leffatrilogiaa! Ja minä voin kirjoittaa Nuoren Väinön ja siitä tulee maailmankuulu myös ja sitten me voidaan sanoa, että me asuttiin yhdessä ja saatiin vaikutteita toisiltamme!"

*hetken hiljaisuus*

M: "Outo suunnitelma."

***

Meillä on vähän nörttikämppä.

Olen joskus väittänyt kämppikselleni välttelyreaktioni johtuvan samoista perussyistä kuin kavahdan järjestäytynyttä uskontoa: en tykkää, kun joku muu saa määritellä henkilökohtaista kokemustani. Ystävien kanssa siitä keskustellaan tasa-arvoisina, yhteisöissä kuulutaan enemmistöön tai vähemmistöön ja oletuksena tuntuu olevan, että joku on enemmän oikeassa kuin joku toinen. Minä nautin oman polkuni kulkemista, ja välttelenkin usein kaikkein hypetetyimpiä ilmiöitä. Animepuolelta vaikkapa Free! tai Shingeki no Kyojin, tai lukioaikoina Hetalia, ovat minulle luotaantyöntäviä siitä yksinkertaisesta syystä, että niistä pitävät ihmiset ovat olleet liian äänekkäitä. Rakastin Harry Potteria ala-asteella, mutta viimeisten kolmen kirjan kohdalla tuntui, että kaikkien muiden sarjasta pitämä meteli peitti omat kokemukseni alleen. Turhauduin ja meni vuosia, ennen kuin pystyin taas myöntämän itselleni, että sarja oli yksi elämäni kirjallisia rakkauksia. En edelleenkään omista Kuoleman varjeluksia, koska aikoinaan, 15-vuotiaan ehdottomalla ajattelutavalla, sen ostaminen olisi ollut minusta myönnytys hype-kulttuurille. Niinpä hyllyssäni on Viisasten kivi, joka on luettu niin monia kymmeniä kertoja, että se pysyy kasassa teipillä ja vahvalla tahdolla, eikä ollenkaan Kuoleman varjeluksia. Vain koska minä suhtaudun yhteisöihin epäluuloisesti.

Introverttiyteni on aina ollut oma asiani. Se ei liity vain nörttikulttuuriin, vaan määrittelee muutenkin sosiaalisia suhteitani. Tietysti se vaikuttaa tapaani omaksua nörttikulttuurin ilmiöitä. Hetken huumat ja joukkohysteriat menevät minulta helposti ohi, ja usein vaeltelen sarjojen pariin äänekkäimpien fanien jo siirryttyä muualle. Jos seuraan meneillään olevia sarjoja, vaikkapa Supernaturalia, selviydyn sulkemalla fandomin oman kokemukseni ulkopuolelle. Yhteisö on jonkun muun tapa harrastaa.

Yritän kuitenkin tutkimuksessani ottaa huomioon nörttiyden sosiaaliset ulottuvuudet yhtenä merkittävänä tekijänä. Vaikka jokin ei olisi minulle ominaista, ei tarkoita, etteivätkö muut tekisi niin. Joidenkin saamieni kommenttien perusteella tämä ei ole itsestäänselvää. Olen kysynyt jostakin, vaikkapa faniudesta tai esineistä tai sosiaalisuudesta tai "uusista" ilmiöistä, liian paljon, koska ne eivät vastaajan mielestä ole olennainen osa nörttikulttuuria. Jos minulla on 684 ihmistä, jotka ovat vastanneet "kyllä" johonkin sosiaalisia kokemuksia tai esineitä koskevaan kohtaan (molemmissa osioissa sattuu olemaan juuri 684 vastaajaa), ja yksi kommentoija sanoo, että kyseessä ei ole olennainen osa nörttiyttä, minua vähän hymyilyttää. Henkilökohtainen kokemus, tai nörtti-sanan merkitys, saattaa välillä sävyttää "olennaista" hyvin eri suuntaan. Ei se tarkoita, etteikö vastaaja olisi oikeassa omalla kohdallaan. Hänelle nörttiys on materiasta riippumatonta tai puhtaasti yksin toteutettavaa toimintaa. Minun on kuitenkin yritettävä nähdä koko kuva ja ilmiöitä, jotka ovat joillekin ihmisille tyypillisiä ja toisille ei. Kulttuurientutkimus on yleensä sellaista: me teemme huomioita ja sanomme "tämä vaikuttaa olevan yleistä", mutta koska ihmiset ovat yksilöitä, päädymme usein kuvaamaan reaktioita ja vastareaktioita, normeja ja normien rikkomisia. Nörttikulttuurissa tuntuu olevan erilaisia ulottuvuuksia, joita ihmiset omaksuvat oman persoonallisuutensa mukaan. Se, että joku ei omaksu yhtä ulottuvuutta, ei tee siitä epäolennaista tai olematonta. Se tekee siitä vain valinnaisen.

Olen silti ollut sokea joillekin ilmiöille: esimerkiksi käsityöt ovat jääneet pois, varmaankin koska olen itse niin huono niissä, etten osaa ommella edes nappia. Olen siis sokea tälle ulottuvuudelle, vaikka sen jälkeen kun se on mainittu, olen nyökkäillyt tietäväisesti. Toisaalta vaikkapa historian elävöittäminen, joka kuulemma on erittäin nörttiä, on mennyt minulta täysin ohi, varmaankin koska en ole törmännyt siihen koskaan muiden nörtti-ilmiöiden yhteydessä.

Pakko kuitenkin myöntää, että joitain ilmiöitä olen jättänyt tietoisesti rajaukseni ulkopuolelle: minusta musiikkinörtti on sana, jonka voisi tiputtaa betonikengät jalassa Mariaanien hautaan eikä tulisi ikävä. Musiikki-ihmisille on hirveä määrä erilaisia sanoja. Kuuntelijat, fanit, soittajat, festarikävijät, asiantuntijat, harrastajat, entusiastit... Kaiken eteen voi vielä laittaa genresanoja niin että pyörryttää. Luulen, että lähes kaikki ihmiset kuuntelevat musiikkia, jos fyysisesti voivat niin tehdä, enkä ole pystynyt erottamaan mitenkään selkeää linjaa maun tai harrastustapojen suhteen edes niin pienessä ja homogeenisessä nörttiyhteisössä kuin Keuruun mangakerho (parhaimmillaan vajaa 10 jäsentä) oli. Mikä ihme musiikkinörtti on? Siis sellainen, jota ei voisi kuvata ihan yhtä hyvin joillain muilla sanoilla? Minulle "nörtti" on sana, joka kokoaa kuitenkin jollain tavalla samanlaisia harrastustapoja ja ilmiöitä yhden katon alle, mutta musiikki tuo sinne liikaa ihmisiä. Isoäitini oli tosi innokas haitarin- ja pianonsoittaja ja laulaja, veti erilaisia musiikkiryhmiä, opetti soittoa, keräili nuottikirjoja ja kirjoitti itsekin kai pari lauluakin, eikä kuitenkaan ollut alan ammattilainen, joten jos joku olisi musiikkinörtti, niin hän. Jotenkin termi vain ei istu, ja jos kerran noin intohimoinen harrastaja ei ole nörtti, niin kuka sitten?

Lisäsin muuten sivun reunaan alustavan sisällysluetteloni niille, joita mahdollisesti kiinnostaa. Se myös ehkä selventää taas osaltaan joidenkin kysymysten olemassaolon syitä.

Aihetta on hyvin ruotinut Geek Cultures -väitöskirjan kirjoittanut Jason Tocci blogissaan Geek Studies artikkelissaan "Geeks vs. Nerds" Revisited. (Tocci on käsitellyt blogissaan paljon kaikenlaista kiinnostavaa, esimerkiksi pohdintoja naisten asemasta nörttikulttuurista, ja linkki löytyy oman blogini oikeasta reunasta. Lukekaa ihmeessä, jos kiinnostaa!) Hän argumentoi, että useimmille käyttäjille sanat ovat lähes synonyymit ja että koska melkein jokainen käsittää sanat eri tavoin, niiden välille on mahdoton tehdä selvää jakoa.

Osalle tällä jaottelulla ei ole edes mitään väliä (kämppikseni ja minä itse olemme molemmat valmiita menemään kumman tahansa katon alle), osalle sillä on valtavasti väliä (pikkusiskoni ei ole nörtti, hän on giikki!) -- tämän tutkimuksen osalta lähestyn kuitenkin asiaa näin: koska suomenkielessä termejä on todellisuudessa vain yksi ja siihen liitetään sekän nerdin että geekin piirteitä (joihin liitetään toistensa piirteitä), minulla ei ole mitään pakottavaa syytä ottaa vahvasti kantaa tähän kysymykseen. Riittää, että teen gradussani selväksi, että joidenkin ihmisten mielestä tämä jako on olemassa ja että se suurinpiirtein jakaa ihmiset tieteestä kiinnostuneisiin ja populaarikulttuurista kiinnostuneisiin innokkaisiin harrastajiin. Kuitenkin moni ihminen on suuntautunut vähän molempiin, ja on minusta kummaa ottaa "pehmeitä" tieteitä, kuten historia, ja siirtää niitä giikille nörtiltä. Nörtinkö pitäisi olla kiinnostunut vain tietokoneista, matematiikasta ja luonnontieteistä? En kiellä, etteikö hän saisi olla, mutta onko hänen pakko olla? Ei. Ei tässä gradussa. Nörtti ja giikki ovat synonyymit, joilla on ehkä hyvin lievä vivahde-ero.

Toccista on muuten pakko sanoa vielä paljon, paljon hyviä, kauniita asioita: en löytänyt tuota väitöskirjaa online- tai irl-kirjastoista, joten lähetin sähköpostia miehelle itselleen. Vain paria tuntia myöhemmin kyseinen teos odottikin liitetiedostona sähköpostissani onnentoivotuksilla ja kiinnostuneilla kysymyksillä varustetun sähköpostin ohessa. Kyseessä on todella hyvä tutkimus, joka on keskittynyt nörtti-identiteettien tutkimiseen teemoilla "geek as misfit", "geek as genius", "geek as a fan" ja "geek as chic".

1. Jos haluaisin yksiselitteisen, tarkkaan rajatun määritelmän "tätä nörtteys on", kysyisinkö melkein 400 ihmisen mielipidettä?
2. Tarkoittaako se, että kysyn mangaan, animeen tai mihin tahansa tiettyyn aiheeseen liittyviä kysymyksiä, että johdattelen vastaajiani tietyn tyyppiseen nörttikuvaan?
3. Sisältääkö jokainen esitetty kysymys automaattisesti oletuksen, että vastaus on "kyllä"?
4. Millä tavalla minun olisi pitänyt ottaa tiedenörtit paremmin huomioon?
5. Millä tavalla minun olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon 2010-lukua edeltävä nörttikulttuuri, jos tutkimuskysymykseni koskee 2010-luvun nörttikulttuuria?
6. Miten 2010-luvun nörttityttöjä koskeva kyselyni on liian keskittynyt 2010-luvun nörttityttöihin?
7. Miten niin sukupuolella ja nörttiydellä ei ole mitään tekemistä keskenään, jos ne molemmat ovat identiteettiin vaikuttavia tekijöitä?
8. Miten voin olla ottanut otaku-kulttuurin sekä liian paljon että liian vähän huomioon?
9. Miten kysely, jossa en nimennyt yhtään peliä, mutta 7 erilaista pelityyppiä (videopelit, mörpit, lautapelit, keräilykorttipelit, pöytäroolipelit, foorumiroolipelit ja larppauksen), voi johdatella vastaamaan tietyntyyppisiin peleihin keskittyneen nörttimallin mukaan?

Aina kun yksi kyselyyn vastannut on ollut jotain mieltä kyselyn kysymyksistä, joku toinen on ollut eri mieltä. Se on vähän raskasta. Hyödyllistä ja kehittävää ehdottomasti, mutta raskasta. Jokainen ajatus on pakko ajatella 10 kertaa, ja silti välillä tulee olo niin kuin joku olisi läimäissyt kasvoille ilman syytä.

Con-kulttuuri ei liity pelkkään animeen, mangaan ja Japaniin, kts. esim. Finncon.

Cosplay-kulttuuri ei liity pelkkään animeen, mangaan ja Japaniin, vain nimi juontuu siitä suunnasta. Esimerkiksi kaverini on cossannut hahmoja sarjoista Firefly ja Doctor Who. Olen nähnyt Nostalgia Critic -cosseja, Star Trek -cosseja, Sormusten herra -cosseja...

Se, että kaikki eivät tee jotain, ei tarkoita, etteikö joku tekisi niin. Kaikki eivät värjää hiuksiaan kirkkailla väreillä ja käytä fanipaitoja ja hassuja pinssejä, mutta minä haluankin tietää, moniko tekee niin. En vihjaa, että kaikki tekevät niin. Jos olettaisin niin, en kysyisi.

Tässä siis kaikille se pelätty nörttitytön määritelmä, jonka kirjoitan graduuni: "Nörttityttö on hiuksensa vaaleanpunaiseksi ja siniseksi värjännyt 22-vuotias naislapsi, joka ei ole kasvanut aikuiseksi eikä Peter Pan -syndrooman vuoksi ikinä kykene siihen. Hän rakastaa animea, mangaa, videopelejä ja Harry Potteria. Hänen yllään on joko sähkönsininen t-paita, jossa on kuva Avengersin Lokista, tai pinkki paita, jossa on kuva Pikachusta, tai keltainen paita, jossa lukee 'Beam me up, Scotty!', joka on, kuten kaikki tiedämme, lause, jota Star Trekissä ei koskaan sanota. Nörttityttö ei kuitenkaan tarkkaan valituista t-paidoistaan tai hiusväristään huolimatta ole kiinnostunut ulkonäöstään, vaan hän on homssuinen akankuvatus, toisin kuin oikeat tytöt. Tämä on ainut ja oikea määritelmä nörttitytölle, koska kysyin aiheesta yhdeltä ja hän lupasi haukkua feikeiksi kaikki, jotka väittävät olevansa nörttejä olematta täsmälleen samanlaisia kuin edellä kuvailemani henkilö. Enkä aio antaa kenenkään kertoa minulle omia mielikuviaan ja kokemuksiaan nörttityttöydestä, vaan ainut aineistoni olivat 'kyllä tai ei'-kysymykset, joihin en antanut vastata kuin minun mielestäni oikein."

Halusin vain sanoa, että minä olen sekä 3 ja ½ vuotta opiskellut kulttuuritieteilijä että itse itseni nörtiksi mieltävä nuori nainen. Ehkä minä yritän ottaa useampi erilaisia asioita huomioon. Joku sanoi, että nörttikulttuurin määritelmän kysyminen on kuin kysyisi biologilta "onko jotain erityistä, mitä pitäisi tietää nisäkkäiden ruokailusta?" Totta. Tiedättekö, mitä hyvä biologi minusta vastaisi? "No, nisäkkääthän jakautuvat pääsääntöisesti lihansyöjiin, kasvinsyöjiin ja kaikkiruokaisiin. Lihansyöjät syövät..." ja niin edelleen. Ei sitä tarvitse selostaa jokaisen erilaisen pähkinähiiren ja päästäisen ruokailutapoja, jota kysymykseen voi vastata ihan hyödyllisesti. Sekä laajoja kaaria että äärimmäisen hienovaraisia detaljeja voi molempia käsitellä. Minä vain haluan nyt tutkia laajempaa kuvaa sotkeentumatta kaikkiin lillukanvarsiin.

Olen pahoillani defensiivisyydestäni. Minulle on vain tullut parissa päivässä yllättäen melkein 400 vastausta, ja se on paljon, ja pelkään koko ajan tekeväni jonkin virheen. Minä oikeasti haluan tehdä parhaan mahdollisen gradun, mutta en  voi sitä varten käyttää ympäripyöreää "nörtti on intohimonen ihminen"-määritelmää. Minä tavallaan haluan tutkia juuri sitä nörttityttöyttä, joka löytyy coneista ja foorumeilta ja tumblrista jne. Ei se rajaa pois muiden oikeutta kutsua itseään nörteiksi ja olla nörttejä, minä vain olen seurannut juuri tätä nimenomaista kulttuuria ja minua kiinnostaa, miten se toimii. Se pitää itseään nörttikulttuurina, eikä sitä voi ottaa siltä pois sanomalla "mutta on sitä nörttiyttä toisenlaistakin". Yritän ottaa kaikki chili-, koru-, ja leipänörtit huomioon gradussani, mutta minun on keskityttävä jotenkin.

Ja kyllä, kyselyyn on tullut myös palautetta, että olen ottanut monipuolisesti erilaiset nörttityypit huomioon. Eli ei ole edes yksimielistä, että olisin ollut ahdasmielinen kyselyä koostaessani.

Tyttö on sukupuoleen ja ikään viittaava sana. En vain ole täysin varma, mihin ikään, varsinkaan jos yhdistän sen nörtin kanssa nörttitytöksi. Vastaajani ovat olleet kahtaa mieltä kyselyssäni tekemistä ratkaisuista: joko olen liian kirjaimellinen tytön suhteen ja ikä-skaalan pitäisi olla laajemmalla välillä tarkempi (tosin tein siihen jo muutoksen eli muutin ikäryhmiksi "30-40 vuotta" "40-50 vuotta" ja "yli 50 vuotta"), minkä jälkeen asiasta ei olekaan enää huomautettu) tai en ole tarpeeksi kirjaimellinen, koska tyttöhän on nimenomaan hyvin nuori olento ja vastaaja-ikäryhmäni koostuu enemmän naisista. Useimmat eivät kyllä ole ottaneet edes kantaa.

Enkä ilmeisesti saa myöskään olla varma sukupuolesta. Tarkoitan siis itse lähtökohtaisesti *koettua* sukupuolta, biologinen ei ole tutkimukseni kannalta olennainen. Kuvittelisi, että tyttö on  nuori nainen. Silti avovastauksissa ainakin kaksi ihmistä kommentoi "hei, olen mies mutta koen olevani nörttityttö siinä mielessä, että tyttöys on vahingollinen sosiaalinen konstruktio joka jotakin jotakin / hei olen mies, et eksplisiitteisesti sanonut että vastaajan pitäisi olla nainen" ... Huomautan, että kyselyn alustuksessa lukee: "Kyselyyn voivat vastata kaikenikäiset tytöt ja naiset." eli tavallaan kyllä sanon sen. Tuntuu vähän epäkohteliaalta sanoa: "Kyselyyn vastaajan on pakko olla jonkinikäinen tyttö tai nainen."

Tyttö on sukupuolisana, eikä sinänsä mitenkään negatiivisesti tai positiivisesti latautunut sen enempää kuin muut johonkin suht konkreettiseen asiaan viittaavat sanat. Minulla itselläni menisi hermot, jos kaikki arkiset sanat pitäisi määritellä varmuuden vuoksi uudelleen. Ovi on ovi, enkä jaksaisi väitellä siitä, ovatko ikkunat ovia ja mikä ero on, tai ovatko liukuovet ovia, tai mikä on oviaukon suhden oven käsitteeseen. Tiedän, että se on humanistisen tieteen tehtävä, mutta hiuksia on joskus raskas halkoa, kun sanan "ovi" kuitenkin pääasiassa ymmärtää. Tyttö on sävyttyneempi, ja etsinkin siihen liittyviä mielikuvia, mutta tavallaan minusta sen olennaisin tekijä kyselyssäni on määrittää sukupuoli. Koettu sukupuoli, edelleen. Jos koet olevasi mies, et koe olevasi tyttö, koska koet olevasi mies. Tämä ei ole minusta neuvoteltavissa.

Tyttö on ikään viittaava sana, mutta "nörttityttö" on vaikuttanut käsitteeltä, jonka takaa löytyy paljon eri-ikäisiä ihmisiä, jotka eivät ehkä käyttäisi itsestään sanaa "tyttö" (kyselyn tulokset tukevat tätä havaintoa). Siis ennen kuin aloin edes tutkia aihetta - nörttityttöhän ei ole minun keksimäni sana. Tytöttely loukkaa kuitenkin ihmisiä, jotka kokevat olevansa naisia. (Itse loukkaannun enemmän tädittelystä, kun olen 22, joten henkilökohtaisesti tytöttely on paaaaaaljon parempi vaihtoehto.) Toisaalta jonkun rajaaminen "nörttityttöyden" ulkopuolelle, koska he ovat väärän ikäisiä, on myös ongelmallista. Oikeastihan tutkin sekä nörttityttöjä että -naisia, mutta kaikkein määrittelyjen sisällyttäminen otsikkoon on vaikeaa. On myös sanottava, että jos tyttö on alle 18-vuotias, kyselyyni on vastannut 303 ei-tyttöä ja 69 tyttöä. Vain 41/372 vastaajastani sanoo olevansa puhuvansa itsestään aina naisena. 45 käyttää sitä enimmäkseen. Minulla on siis 242 tyttöä, enimmäkseen tyttöä ja tilanteen mukaan sanan valitsevaa ihmistä, jotka siis kaikki kokevat olevansa tyttöjä ainakin joissain tilanteissa. 47 ei käytä kumpaakaan (todennäköisesti ainakin kaksi on miehiä).

Suurimman osan tämän hetkisiä vastaajia (147/372 ~ 39,5% vastaajista) mielestä "tyttö" on neutraali sana. 51 on sitä mieltä, että se on täysin ja enimmäkseen negatiivinen. Lopuista se on 174 mielestä se on enimmäkseen tai täysin positiivinen (teoriassa tämä on siis suurin osa vastaajista, mutta enimmäkseen/täysin-jako on otettava huomioon). 3/4 vastaajistani siis ei pidä sanaa negatiivisesti latautuneena. Ehkä uskallan siis käyttää sitä?

Ehkä kyseessä on Istanbul/Konstantinopoli-ilmiö. Tietyn pisteen jälkeen tyttö muuttuu naiseksi, eikä paluuta edelliseen identiteettiin ole, mutta samalla tyttöys sinänsä ei lopu. Istanbul on ja ei ole Konstantinopoli, nainen on ja ei ole tyttö. Siis jos Istanbul ja Konstantinopoli olisivat täysin eri kaupunki, ei sanottaisi, että Konstantinopolin nimi muuttui Istanbuliksi. Jos taas Istanbul edelleen olisi Konstantinopoli, se ei olisi Istanbul, koska se olisi Konstantinopoli. Tyttöys muuttuu naiseudeksi, muttei katoa tyystin? (...olen kuunnellut paljon They Might Be Giantsin versiota Istanbul (Not Constantinople)-biisistä, mikä on ehkä vaikuttanut tämän teorian syntyyn.)

Kuten näette, siinä on neljä häkkyrää (täysin akateeminen termi!). Ruskeapohjainen häkkyrä edustaa nyt tyyppiä 1., loput kolme tyyppiä 2. Nämä sanat ovat edelleen noin 150 ensimmäisessä vastauksessa eniten esiintyneitä, ja häkkyrät kertovat, mitkä sanat ovat yleensä esiintyneet toistensa yhteydessä.

Tyyppi 1. Nörttiys on tiettyjen ilmiöiden ymmärtämistä. Näitä ilmiöitä ovat ilmeisesti esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta, Doctor Who, Harry Potter, Marvel, Game of Thrones, larppaus ja Supernatural. Tätä teoriaa tukevat monet kokemukseni netissä, coneissa ja keskusteluissa. Kun ensimmäisen kerran juttelin kämppikseni kanssa, se alkoi siitä, että katsoin Sherlockia olohuoneessa ja olen ihan varma, että namedroppasimme (toinen täysin akateeminen termi!) jakson päätyttyä jatkuneessa keskustelussamme ainakin Doctor Whon ja Harry Potterin. Nämä ilmiöt luovat yhteisöjä ja sosiaalisia suhteita: "ai sinäkin?" "joo minäkin!" Ne ovat kieli, jolla luomme yhteenkuuluvuutta. Kun mainitsemme jotakin ja toinen nyökkää tietävästi, se tuntuu hyvältä. On hauskaa kulkea conissa ja tunnistaa cosplay-asuja, fanitavaroita ja luentojen aiheita. (Tunnustus: niin hauskaa kuin conissa nyt voi olla. En pidä ihmisjoukoista, joten conit eivät ole minulle henkilökohtaisesti nautinnollisia kokemuksia. Conit virittävät aivoni ylikierroksille, kun yritän prosessoida värejä, liikkeitä, ääniä, aikatauluja, sitä missä kaverini menevät, minne olen itse kulkemassa, hellepäiviä... Ja sitten aivoni todellakin varaavat resursseja sille, että tunnistan ilmiöitä.)

Tämä yhteinen kieli on tietysti portinvartija: kaikki eivät kuulu yhteisöön; se on meidän, jotka ymmärrämme sen kieltä. Tämän portinvartijan pelottavuus on yksilöllistä. Joku opettelee kielen kuuluakseen joukkoon ja vain innostuu sen olemassaolosta, joku pitää sitä ikävänä, nörttipiireistä karkottavana tekijänä. Harva tuntee kaikkia ilmiöitä: itse en tiedä mitään Game of Thronesista, muuta kuin että kaikki ilmeisesti kuolevat. (Erityisesti kivat tyypit?) Toisaalta tietämättömyys ei tunnu olevan kovin suuri juttu, koska ymmärrämme itsekin, ettei kukaan tiedä kaikkea kaikesta. Esimerkiksi tuossa minun ja kämppikseni keskustelussa Doctor Whon nimi todellakin tuli esiin ja totesin, etten tiennyt aiheesta mitään. Kämppistäni ei haitannut, joskin hän otti tehtäväkseen valistaa minua aiheesta ja näytti minulle sarjan kutakuinkin järjestyksessä "Tennantin pääsiäis-spesiaali, 6. kausi, 5. kauden alkupuoli, jakso kaudelta 3, loput 5. kautta (miinus kaksi jaksoa), 1. kausi, 2. kausi, 3 kausi. ja 4 kausi. Plus jossain välissä 7. kauden alkupuolikas." 7. kauden lopun ja 8. kauden olen katsonut oikeassa järjestyksessä. Kuitenkin, en siis saanut mitään "hirvittävä tietämätön feikki"-leimaa otsaani, koska en ymmärtänyt yhtä ilmiötä. Yleensä tiedon puute tunnutaan joko ohittavan, tai sitten aiheeseen vaihtoehtoisesti perehdytetään tai kehotetaan ystävällisesti perehtymään, koska "se on tosi hyvä sarja/kirja/jokin!"

Useampi totesi, että on ikävää vaatia nörtiltä nippelitiedon nappulatrivian tuntemista (ei, kukaan ei muotoillut sitä noin), eikä se oikeasti kuulu nörttikulttuuriin. Toiset taas kommentoivat, että esimerkiksi Sormusten herran ja Harry Potterin tuntevat kaikki, eli ne ovat osa yleissivistystä. Minusta kuitenkin tuntuu, että on me emme vain *tunne* näitä ilmiöitä, ne ovat osa meitä. Minä itse olen haaveillut pitkään puuskupuh-kaulaliinasta, koska se kertoisi asian ymmärtäville sanattomasti, kuka ja millainen olen. Kolmas kritiikki oli, että esim. scifi-fanille kieli on toisenlainen kuin anime-fanille, tai vanhan polven nörtillä on eri ilmiöt kuin 2000-luvulla aloittaneella. Totta: en ole koskaan liittynyt Turun akateemisiin nörttiaihetta koskeviin seuroihin, koska olin pari vuotta sitten tutustumistilaisuudessa ainut, joka tunnisti Mudkip-figuurin seurojen jäsenten (paikalla olleiden 5 tai 6 ihmisen siis, huom huom) ihmetellessä, mikä otus oli kyseessä -- tunsin olevani liian nuori. Tämä ei kuitenkaan kumoa teoriaa ilmiöistä "nörttikielenä", se vain tarkoittaa, että kielellä on murteita, joita kaikki eivät puhu yhtä sujuvasti. Useimmat osaavat paria, harva osaa kaikkia, jotkut osaavat vain yhtä mutta aivan uskomattoman laajasti. Joku siis osaa ehkä puhua vain Star Trekistä, mutta tekee sen todella asiantuntevasti, joku taas tuntee ja rakastaa niin scifiä, fantasiaa, animea, mangaa, tv-sarjoja, roolipelejä kuin tieteellisiä tutkimuksia aiheista historia, luonnontiede ja filosofia. Nämä ovat kaikki erilaisia tapoja käyttää nörttikieltä. Avainsanoja ovat yhteisö, ilmiöt ja tiedon merkitys.

Eli siinä oli nopea, kirjoittaessa mietitty selitys tyypistä 1.

Tyyppi 2. Nörttiys on innostuneisuutta ja itseidentifikaatiota. Ajattelen, siis olen ... nörtti. Nyt sanat ovat vähemmän määräisiä: "mitään", "riippuu", "laaja", "nörttikulttuuri", "mielestäni"... En tiedä, hahmotatteko, mutta monet näistä nörttiyden selityksistä ovat hengeltään "nörttikulttuuri on laaja ilmiö, joten mitään tiettyä ei tarvitse tietää, vaan mielestäni riippuu ihmisestä itsestään, kokeeko hän kuuluvansa siihen." Olen täsmälleen samaa mieltä, ja siihen oli liukumassa tuon edellisen tyypin loppukin: kun lajeja ja tapoja harrastaa on niin paljon, ei ole kenenkään ulkopuolisen asia määritellä, kuulummeko vai emmekö kuulu nörttikulttuuriin heidän selittämättömien, mielivaltaisten kriteeriensä mukaan. Me olemme nörttejä, koska nautimme asioista! Me innostumme! Me rakastamme! Do you hear the people sing?! ...me innostumme liikaa!

Tämä tapa ajatella on paljon sisällyttävämpi kuin tyyppi 1, ja siksi se muodostaa vähemmän yhteisöjä ja enemmän henkilökohtaisia identiteettejä. Yhteisö vaatii ulkopuolisia ollakseen olemassa, ja tyyppi 2 sisällyttää kaikki pelaa -henkisesti jokaisen halukkaan (ja melkein kaikki ei-halukkaatkin) sisäänsä. Se on minulle vaikeampi käyttää tieteellisessä tekstissä, koska miten selitän opettajalleni, että hänen intonsa kansatieteeseen ei tarkoita, että hän on kansatiede-nörtti? Miten selitän työn ja harrastuksen rajan, jos joku on niin innoissaan työstään ja niin suuressa määrin alansa asiantuntija, ettei hän oikeastaan mahdu nörtti-käsitteen *ulkopuolelle*? Onko nörtti vapaa-ajan omavalintainen identiteetti, vai onko se kaiken kattava termi intohimoisesti johonkin suhtautuvalle ihmiselle? Ovatko talleilla suurinpiirtein asuvat hevosharrastajat oikeasti hevosnörttejä? Onko leipä-fandom asia, joka minun on otettava huomioon? Jos pidän ystävistäni, olenko ystävänörtti? Eksistentiaalinen kriisi in 5... 4... 3... 2...

Kämppikseni mukaan hevosnörtti olisi ihminen, joka keräilee hevosia kuin ötökänkeräilijät ötököitä (kiinnittää niitä kuulemma nuppineulalla pahviin ja kehystää), ja hevosharrastajat ovat juuri sitä mitä sanotaan, hevosharrastajia. Opettajani on asiantuntija, ei nörtti. Pelkkä innostus ei riitä, pitää kokea myös tosissaan olevansa nörtti. Tämä pitää edelleen hermoni sopivasti kireällä: otanko edelleenkään leipä-fandomia huomioon? Joku kyselyyni vastanneista kysyi, miksen ole ottanut huomioon esim. chili-nörttejä. Toki ihmiset voivat olla innoissaan leivästä tai chilistä, mutta onko se oikeasti olennainen osa heidän identiteettiään? Mistä minä tiedän. Itse voisin sanoa olevani manganörtti, mutta en väittäisi olevani suihkusaippua-nörtti, vaikka pidän suihkusaippuasta. Toisen ihmisen pään sisälle on mahdoton mennä, joten on tosi haastavaa määritellä jonkun tunteiden perusteella hänen nörttiyttään.

Tämä on siis toisaalta paljon ensimmäistä tyyppiä parempi tapa määritellä nörttiys, koska se ei jätä ketään ulkopuolelleen. Samalla se on ensimmäistä tyyppiä paljon huonompi tapa, koska se ei jätä ketään ulkopuolelleen. Avainsanoja ovat identiteetti, kokemus ja tunteiden merkitys.

***

Tyyppi 1 siis sulkee liikaa ulkopuolelleen, tyyppi 2 on liian ympäripyöreä ja kaikenkattava. En kuitenkaan masennu: vaikka vastauksissa nämä kaksi olivat jokotai-asetelmassa, todellisuudessa ne ovat olemassa päällekäin ja limittäin ja onnellisesti naimisissa. Identiteettiä korostava tapa ajatella mahdollistaa sen, että jokainen voi halutessaan hakeutua yhteisöihin, joissa voi käyttää itselleen mieluisinta nörttikieltä, koska kukaan ei voi sanoa, etteikö hänen tapansa olla nörtti olisi ihan yhtä oikea kuin kaikkien muidenkin. Jokainen saa perehtyä juuri niihin ilmiöihin joihin haluaa, juuri niin paljon kuin haluaa, eikä mikään pakota häntä olemaan nörtti, jos hän ei sitä halua olla. Toisaalta mikään ei myöskään estä häntä olemasta nörtti, jos hän haluaa olla. Ilman tyyppiä 1 ei olisi nörtin käsitettä: ei olisi yhteisöä, jossa voisi sanoa "hei, tunnen ymmärtäväni sinua ja tunnen että ymmärrät minua, koska me ollaan jollain tavalla samanlaisia", joten ei tarvittaisi termiä yhteisön jäsenille. Ilman tyyppiä 2 kukaan ei olisi nörtti: kaikki rajaisivat omilla määritelmillään ja vaatimuksillaan toiset ulos.

Olenko oikeassa, väärässä vai ihan tyhmä mänttipää?

P.S. Pahoittelen pitkää tekstiä, mutta ajattelin, että on paras selkeyden vuoksi pitää molemmat tyypit yhdessä merkinnässä.

***

Kysymys 9., jossa pyysin ihmisiä kertomaan mielikuviaan nörteistä, tytöistä ja itsestään, on saanut paljon kritiikkiä. Monien mielestä tarkoitushakuisesti hain stereotyyppeja ja vastakkainasetteluja, jotta voisin todistaa, että tyttöys ja nörttiys ovat vastakohdat eivätkä voi olla yhtä aikaa olemassa. Ehkä se vaikuttaa siltä? Rehellisesti minua kuitenkin kiinnostaa eniten, mitä ihmiset ovat vastanneet itseään koskien. Miten nörteille ja tytöille mielletyt piirteet yhdistyvät? Ovatko nörttitytöt valinneet itselleen samoja sanoja kuin nörtille vai tytölle, vai molemmille? Onko kiinnostus ulkonäköä kohtaan mielletty tyttömäiseksi ja jos on, onko se nörttityttömäistä?

Olen joskus kuullut, ettei ole tyhmiä kysymyksiä. (Itse suosin liitettä "...ennen kuin joku kysyy ne"...) Jos haluaa tietää jotain, sitä on pakko kysyä. Tässä tapauksessa haluan tietää mielikuvia. "Ovatko tytöt tyypillisesti tunteellisia?" "Ovatko nörtit tunteellisia?" Kaikkiin voi sanoa "ei" täysin vapaasti. En ohjaa vastaamaan stereotyyppisesti. Kysely antaa mahdollisuuden vastata mitä tahansa tai jättää vastaamatta. Nörttiyttä ei ole tieteellisesti määritelty, joten te kerrotte minulle, mitä se oikeastaan on, enkä toisaalta tiedä, miten nimenomaan nörttitytöt tyttöyden käsittävät. Jokainen on ainutlaatuinen yksilö, mutta nörtti on kuitenkin identiteetti, jonka ihmiset valitsevat syystä tai toisesta. Minä tahdon ymmärtää näitä syitä ja sitä identiteettiä, ja ainut tapa tehdä niin on *kysyä*. Tämä auttaa minua ymmärtämään mielikuvia ja kokemuksia paremmin, kun alan saada teemakirjoitusaineistoa.

Ohjaava opettajani ihmetteli, etten ollut valinnut kuin positiivisia ominaisuuksia, ja opiskelijakaverini kommentoi tähän "oikeastaan tämä saa esimerkiksi tuon kiinnostuksen ulkonäköä kohtaan kuulostamaan negatiiviselta, kun se vähän niin kuin vertautuu turhana noihin älyllisiin pohdintoihin." Tältä on voinut tuntua muistakin. Yksi graduni teemoista kuitenkin on aineellinen maailma, kuten ulkonäkö. Minua kiinnostaa, pidetäänkö sitä merkityksellisenä. Esimerkiksi Tiina Käpylä Metallimusikki osana elämäntapaa -gradussaan käsittelee metalliharrastajien ulkonäköä identiteetin ilmentäjänä, ja mietin itse, onko samantapaisia ilmiöitä nörttikulttuurissa.

Tämä siis ehkä selittävänä tekijänä niille, joiden oli vaikea hahmottaa, mikä sen kysymyksen tarkoitus on. En käytä sitä tukemaan yhteiskunnan asettamia määritelmiä tyttöydelle, ei hätää.