Kun sanoin, että haluan tehdä määrällisen kyselyn, graduani ohjaava opettaja hämmästeli hetken, kysyi, saanko varmasti käyttökelpoista tietoa ja antoi sitten luvan. Humanistit kammoavat yleensä numeraaleja, mutta itse pidän tilastoja välillä valaisevina. Ne tekevät mittakaavasta selkeän – varsinkin haastatteluihin perustuvassa kansatieteessä sen noin 8-10 informantin mielipiteet ja tottumukset korostuvat suhteettomasti, ja on vaikea sanoa, onko kyseessä yhden hengen tapa tehdä tai ajatella asioita, vai tekevätkö tai ajattelevatko suurinpiirtein kaikki ja heidän koiransa niin.

Erityisesti tutun aiheen kanssa laaja, prosenttimääriä antava kysely tuntui hyvältä idealta: minun pitää tietää, mikä on yleistä ja mikä ei. Olen itse tottunut vuosien aikana tiettyihin tapoihin mieltää ja toteuttaa nörttiyttä, mutta ovatko ne tavallisia vai tavattomia? Voisin kirjoittaa puutaheinää omien kokemusteni perusteella. Se olisi helppoa. Merkitys jäisi kuitenkin vajavaiseksi. Jakautuuko nörttiys lajeihin, vai ovatko nörtit kaikkiruokaisia oman kulttuurinsa sisällä? Miten yleisiä fanitavarat oikeastaan ovat, ja millaiset erityisesti? Minkä ikäisistä ihmisistä puhun? Kuinka moni larppaa? Onko todella olemassa määrittäviä ilmiöitä, jotka kaikkien pitää tietää? Kysymysten lista jatkuu. Vastatakseni niihin... Minä tarvitsen numeroita.

To the Number Mobile!

Valitsin itselleni maagiseksi vastaajaluvuksi 200. Jos saisin sen verran vastauksia, voisin sanoa ohjaavalle opettajalleni, että sain tarpeeksi määrällistä tietoa, että kysely oli mielekäs tehdä. Mitä enemmän, sen parempi, mutta 200 olisi hyvä. Kai minun pitäisi tammikuuhun mennessä saada niin paljon vastaajia kasaan? Askartelin siis kyselyn, jonka vastaukset voi tilastoida, ja jätin loppuun avokysymyksen, jotta ihmiset voisivat kertoa, millä tavalla tilastoni todellisuudessa ovat pielessä. Koska nehän taatusti ovat – kerron siitä lisää myöhemmin. Tarkastutin kyselyni erilaisilla ihmisillä ja hioin sitä vähän aikaa.

Jännitin julkaisemista todella pahasti. Mitä jos ketään ei kiinnosta? Mitä jos en saa vastauksia?

Linkkasin kyselyn ensimmäiseksi blogiini ja facebookiin. Aloin klikkailla kyselyraportin ”päivitä”-painiketta 10 sekunnin välein. Ei vastauksia, ei vastauksia, ei vastauksia... Minähän sanoin, että tämä on huono idea! Meni hetki ja sain 3 vastausta. Lähetin tähän huimaan edistykseen tyytyväisenä tekstarit parille ystävälleni. Rohkaistuin ja linkkasin kyselyn muuallekin, ensinnä Doctor Who Finlandin ja Turun Nefan (kansatieteen ja folkloristiikan oppiainejärjestö) facebook-sivuille. Yhtäkkiä vastauksia, tykkäyksiä ja positiivisia kommentteja alkoi sadella. ”Oletko linkannut tätä jo sinne ja tänne?” ”Saako tätä jakaa?” ”Tosi upea aihe!” Tuijotin hämmentyneenä, kuinka vastaajalaskurini numero kohosi hiljalleen.

Kämppikseni tuli kotiin luennolta. Suurinpiirtein hypin häntä vastaan. ”20 vastausta! 20! Vastausta! Mä oon saanut 20 vastausta! 20!” ”...?” ”Mä luulin että mulle vastaa neljä ihmistä, joista mä tunnen kolme!” ”...sä et tainnut ajatella tätä loppuun?” Totta. Rynnistin takaisin huoneeseeni tuijottamaan raporttia. 36! 60! 100! 171!

200... Saavutin tavoitteeni päivässä. Todistitte päivässä, että olette olemassa ja että teitä kannattaa tutkia. Enkä ole vielä edes alkanut kuvailla, miten paljon nautin avokysymysten vastauksista. En ole vielä edes selittänyt, millaisia kysymyksiä esititte takaisin ja miten kommentoitte kyselyä tavalla, joka oikeasti voi tuoda aineistoni esille jo johdannossa.

Kiitos. Kiitos kiitos kiitos kiitos. Kiitos vastauksista. Kiitos kehuista, jaoista ja tykkäyksistä. Kiitos jokaisesta ehdotetusta facebook-ryhmästä, jossa pystyin jakamaan linkkini. Kiitos positiivisesta asenteesta. Kiitos, että olitte niitä ihmisiä, joita ajattelin teidän olevan. Kiitos, että olitte vielä paljon paljon parempia kuin ajattelin teidän olevan. Kiitos, että yllätitte minut.

Eli... Jakakaa ihmeessä linkkiä eteenpäin, tai kertokaa paikkoja, joissa sen voisi jakaa. Kommentoikaa, kritisoikaa. Auttakaa ja laittakaa minut kirjoittamaan gradu, joka oikeasti kertoo, keitä te olette.

Ja ei, en välitä, että 200 humahti ohi. Mitä enemmän dataa, sen parempi – virhemarginaali kutistuu. Vaikken saisi itse kaikkea käsiteltyä tällä kertaa, joku muu voi jatkaa. Jollen jopa itse yllätä itseäni ja jatka vielä väitöskirjaan, kun aineistoa on niin paljon ja se on niin laadukasta.

P.S. Sain jopa haastattelukutsun Nörttitytöt-blogiin. Siitä lisää myöhemmin?