Näitte eilen yhden sanakartan. Olen itse katsellut tänään toista, useammasta tuloksesta koostuvaa. Alan suhtautua niihin tutkimustuloksena: on kaksi pääsääntöistä tapaa ymmärtää nörttiyttä. Juuri tämä kaksijakoisuus oli syy siihen, miksi alunperin halusin tehdä kyselyn -- en tiennyt, miten määrittelisin nörtin. Nyt voin todeta tämän moniselitteisyyden (kahtiajako on vähän terävä sana, vaikka se pääpiirteittäin toimiikin) nörtti-termin ominaisuudeksi, en omaksi sekoilukseni. Minä ymmärrän molemmat tavat käsittää nörttiyttä, ja vaikka ne tavallaan sulkevatkin toisensa pois, ne eivät kuitenkaan tavallaan tee sitä. Otetaanpa siis eilinen sanakartta taas esiin, niin selitän.

Kuten näette, siinä on neljä häkkyrää (täysin akateeminen termi!). Ruskeapohjainen häkkyrä edustaa nyt tyyppiä 1., loput kolme tyyppiä 2. Nämä sanat ovat edelleen noin 150 ensimmäisessä vastauksessa eniten esiintyneitä, ja häkkyrät kertovat, mitkä sanat ovat yleensä esiintyneet toistensa yhteydessä.

Tyyppi 1. Nörttiys on tiettyjen ilmiöiden ymmärtämistä. Näitä ilmiöitä ovat ilmeisesti esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta, Doctor Who, Harry Potter, Marvel, Game of Thrones, larppaus ja Supernatural. Tätä teoriaa tukevat monet kokemukseni netissä, coneissa ja keskusteluissa. Kun ensimmäisen kerran juttelin kämppikseni kanssa, se alkoi siitä, että katsoin Sherlockia olohuoneessa ja olen ihan varma, että namedroppasimme (toinen täysin akateeminen termi!) jakson päätyttyä jatkuneessa keskustelussamme ainakin Doctor Whon ja Harry Potterin. Nämä ilmiöt luovat yhteisöjä ja sosiaalisia suhteita: "ai sinäkin?" "joo minäkin!" Ne ovat kieli, jolla luomme yhteenkuuluvuutta. Kun mainitsemme jotakin ja toinen nyökkää tietävästi, se tuntuu hyvältä. On hauskaa kulkea conissa ja tunnistaa cosplay-asuja, fanitavaroita ja luentojen aiheita. (Tunnustus: niin hauskaa kuin conissa nyt voi olla. En pidä ihmisjoukoista, joten conit eivät ole minulle henkilökohtaisesti nautinnollisia kokemuksia. Conit virittävät aivoni ylikierroksille, kun yritän prosessoida värejä, liikkeitä, ääniä, aikatauluja, sitä missä kaverini menevät, minne olen itse kulkemassa, hellepäiviä... Ja sitten aivoni todellakin varaavat resursseja sille, että tunnistan ilmiöitä.)

Tämä yhteinen kieli on tietysti portinvartija: kaikki eivät kuulu yhteisöön; se on meidän, jotka ymmärrämme sen kieltä. Tämän portinvartijan pelottavuus on yksilöllistä. Joku opettelee kielen kuuluakseen joukkoon ja vain innostuu sen olemassaolosta, joku pitää sitä ikävänä, nörttipiireistä karkottavana tekijänä. Harva tuntee kaikkia ilmiöitä: itse en tiedä mitään Game of Thronesista, muuta kuin että kaikki ilmeisesti kuolevat. (Erityisesti kivat tyypit?) Toisaalta tietämättömyys ei tunnu olevan kovin suuri juttu, koska ymmärrämme itsekin, ettei kukaan tiedä kaikkea kaikesta. Esimerkiksi tuossa minun ja kämppikseni keskustelussa Doctor Whon nimi todellakin tuli esiin ja totesin, etten tiennyt aiheesta mitään. Kämppistäni ei haitannut, joskin hän otti tehtäväkseen valistaa minua aiheesta ja näytti minulle sarjan kutakuinkin järjestyksessä "Tennantin pääsiäis-spesiaali, 6. kausi, 5. kauden alkupuoli, jakso kaudelta 3, loput 5. kautta (miinus kaksi jaksoa), 1. kausi, 2. kausi, 3 kausi. ja 4 kausi. Plus jossain välissä 7. kauden alkupuolikas." 7. kauden lopun ja 8. kauden olen katsonut oikeassa järjestyksessä. Kuitenkin, en siis saanut mitään "hirvittävä tietämätön feikki"-leimaa otsaani, koska en ymmärtänyt yhtä ilmiötä. Yleensä tiedon puute tunnutaan joko ohittavan, tai sitten aiheeseen vaihtoehtoisesti perehdytetään tai kehotetaan ystävällisesti perehtymään, koska "se on tosi hyvä sarja/kirja/jokin!"

Useampi totesi, että on ikävää vaatia nörtiltä nippelitiedon nappulatrivian tuntemista (ei, kukaan ei muotoillut sitä noin), eikä se oikeasti kuulu nörttikulttuuriin. Toiset taas kommentoivat, että esimerkiksi Sormusten herran ja Harry Potterin tuntevat kaikki, eli ne ovat osa yleissivistystä. Minusta kuitenkin tuntuu, että on me emme vain *tunne* näitä ilmiöitä, ne ovat osa meitä. Minä itse olen haaveillut pitkään puuskupuh-kaulaliinasta, koska se kertoisi asian ymmärtäville sanattomasti, kuka ja millainen olen. Kolmas kritiikki oli, että esim. scifi-fanille kieli on toisenlainen kuin anime-fanille, tai vanhan polven nörtillä on eri ilmiöt kuin 2000-luvulla aloittaneella. Totta: en ole koskaan liittynyt Turun akateemisiin nörttiaihetta koskeviin seuroihin, koska olin pari vuotta sitten tutustumistilaisuudessa ainut, joka tunnisti Mudkip-figuurin seurojen jäsenten (paikalla olleiden 5 tai 6 ihmisen siis, huom huom) ihmetellessä, mikä otus oli kyseessä -- tunsin olevani liian nuori. Tämä ei kuitenkaan kumoa teoriaa ilmiöistä "nörttikielenä", se vain tarkoittaa, että kielellä on murteita, joita kaikki eivät puhu yhtä sujuvasti. Useimmat osaavat paria, harva osaa kaikkia, jotkut osaavat vain yhtä mutta aivan uskomattoman laajasti. Joku siis osaa ehkä puhua vain Star Trekistä, mutta tekee sen todella asiantuntevasti, joku taas tuntee ja rakastaa niin scifiä, fantasiaa, animea, mangaa, tv-sarjoja, roolipelejä kuin tieteellisiä tutkimuksia aiheista historia, luonnontiede ja filosofia. Nämä ovat kaikki erilaisia tapoja käyttää nörttikieltä. Avainsanoja ovat yhteisö, ilmiöt ja tiedon merkitys.

Eli siinä oli nopea, kirjoittaessa mietitty selitys tyypistä 1.

Tyyppi 2. Nörttiys on innostuneisuutta ja itseidentifikaatiota. Ajattelen, siis olen ... nörtti. Nyt sanat ovat vähemmän määräisiä: "mitään", "riippuu", "laaja", "nörttikulttuuri", "mielestäni"... En tiedä, hahmotatteko, mutta monet näistä nörttiyden selityksistä ovat hengeltään "nörttikulttuuri on laaja ilmiö, joten mitään tiettyä ei tarvitse tietää, vaan mielestäni riippuu ihmisestä itsestään, kokeeko hän kuuluvansa siihen." Olen täsmälleen samaa mieltä, ja siihen oli liukumassa tuon edellisen tyypin loppukin: kun lajeja ja tapoja harrastaa on niin paljon, ei ole kenenkään ulkopuolisen asia määritellä, kuulummeko vai emmekö kuulu nörttikulttuuriin heidän selittämättömien, mielivaltaisten kriteeriensä mukaan. Me olemme nörttejä, koska nautimme asioista! Me innostumme! Me rakastamme! Do you hear the people sing?! ...me innostumme liikaa!

Tämä tapa ajatella on paljon sisällyttävämpi kuin tyyppi 1, ja siksi se muodostaa vähemmän yhteisöjä ja enemmän henkilökohtaisia identiteettejä. Yhteisö vaatii ulkopuolisia ollakseen olemassa, ja tyyppi 2 sisällyttää kaikki pelaa -henkisesti jokaisen halukkaan (ja melkein kaikki ei-halukkaatkin) sisäänsä. Se on minulle vaikeampi käyttää tieteellisessä tekstissä, koska miten selitän opettajalleni, että hänen intonsa kansatieteeseen ei tarkoita, että hän on kansatiede-nörtti? Miten selitän työn ja harrastuksen rajan, jos joku on niin innoissaan työstään ja niin suuressa määrin alansa asiantuntija, ettei hän oikeastaan mahdu nörtti-käsitteen *ulkopuolelle*? Onko nörtti vapaa-ajan omavalintainen identiteetti, vai onko se kaiken kattava termi intohimoisesti johonkin suhtautuvalle ihmiselle? Ovatko talleilla suurinpiirtein asuvat hevosharrastajat oikeasti hevosnörttejä? Onko leipä-fandom asia, joka minun on otettava huomioon? Jos pidän ystävistäni, olenko ystävänörtti? Eksistentiaalinen kriisi in 5... 4... 3... 2...

Kämppikseni mukaan hevosnörtti olisi ihminen, joka keräilee hevosia kuin ötökänkeräilijät ötököitä (kiinnittää niitä kuulemma nuppineulalla pahviin ja kehystää), ja hevosharrastajat ovat juuri sitä mitä sanotaan, hevosharrastajia. Opettajani on asiantuntija, ei nörtti. Pelkkä innostus ei riitä, pitää kokea myös tosissaan olevansa nörtti. Tämä pitää edelleen hermoni sopivasti kireällä: otanko edelleenkään leipä-fandomia huomioon? Joku kyselyyni vastanneista kysyi, miksen ole ottanut huomioon esim. chili-nörttejä. Toki ihmiset voivat olla innoissaan leivästä tai chilistä, mutta onko se oikeasti olennainen osa heidän identiteettiään? Mistä minä tiedän. Itse voisin sanoa olevani manganörtti, mutta en väittäisi olevani suihkusaippua-nörtti, vaikka pidän suihkusaippuasta. Toisen ihmisen pään sisälle on mahdoton mennä, joten on tosi haastavaa määritellä jonkun tunteiden perusteella hänen nörttiyttään.

Tämä on siis toisaalta paljon ensimmäistä tyyppiä parempi tapa määritellä nörttiys, koska se ei jätä ketään ulkopuolelleen. Samalla se on ensimmäistä tyyppiä paljon huonompi tapa, koska se ei jätä ketään ulkopuolelleen. Avainsanoja ovat identiteetti, kokemus ja tunteiden merkitys.

***

Tyyppi 1 siis sulkee liikaa ulkopuolelleen, tyyppi 2 on liian ympäripyöreä ja kaikenkattava. En kuitenkaan masennu: vaikka vastauksissa nämä kaksi olivat jokotai-asetelmassa, todellisuudessa ne ovat olemassa päällekäin ja limittäin ja onnellisesti naimisissa. Identiteettiä korostava tapa ajatella mahdollistaa sen, että jokainen voi halutessaan hakeutua yhteisöihin, joissa voi käyttää itselleen mieluisinta nörttikieltä, koska kukaan ei voi sanoa, etteikö hänen tapansa olla nörtti olisi ihan yhtä oikea kuin kaikkien muidenkin. Jokainen saa perehtyä juuri niihin ilmiöihin joihin haluaa, juuri niin paljon kuin haluaa, eikä mikään pakota häntä olemaan nörtti, jos hän ei sitä halua olla. Toisaalta mikään ei myöskään estä häntä olemasta nörtti, jos hän haluaa olla. Ilman tyyppiä 1 ei olisi nörtin käsitettä: ei olisi yhteisöä, jossa voisi sanoa "hei, tunnen ymmärtäväni sinua ja tunnen että ymmärrät minua, koska me ollaan jollain tavalla samanlaisia", joten ei tarvittaisi termiä yhteisön jäsenille. Ilman tyyppiä 2 kukaan ei olisi nörtti: kaikki rajaisivat omilla määritelmillään ja vaatimuksillaan toiset ulos.

Olenko oikeassa, väärässä vai ihan tyhmä mänttipää?

P.S. Pahoittelen pitkää tekstiä, mutta ajattelin, että on paras selkeyden vuoksi pitää molemmat tyypit yhdessä merkinnässä.